Jumalatarportaali

- matka kohti todellista luontoasi -

Kaikki on jo sinussa.
Totuus. Voima. Rakkaus. Ilo. Runsaus. Yhteys maahan ja lähteeseen. Pyhä naiseus.
Ja sinun on mahdollista avautua sille.

Neljä vuotta sitten olin tilanteessa, jossa ajattelin, ettei se olisi ollut mitenkään mahdollista minulle. Olin sairastunut vakavasti ja olin syvästi uupunut. Kuuntelin ainoastaan mieltäni, olin rajaton, iloton, jumissa eikä minulla ollut yhteyttä itseeni eikä kehooni eikä sen vuoksi elämää kannattelevaan suureen voimaan. Mittasin arvoani saavutusten ja omaisuuden perusteella, hain rakkautta miellyttämällä. Kannattelin itse itseäni, kontrolloin ja puristin, olin stressaantunut jatkuvasti.

Elämä pysäytti, jotta voisin löytää tien oman jumalattareni luokse ja vapautua puristavista rooleista, elämää tukahduttavasta häkistä. Pysähdystä seuranneiden vuosien aikana olen oppinut valtavasti energiatyöskentelystä, irti päästämisestä ja avautumisesta erilaisten upeiden koulutusten, kirjojen ja energiahoitojen avulla, mutta ennen kaikkea kokemalla, mitä tämä kaikki tarkoittaa käytännössä, mikä on oikeasti tärkeää. Teoriat ja tieto on koettava.

Jos tämä on ollut mahdollista minulle, se on mahdollista myös sinulle. Oletko sinä valmis työskentelemään energioidesi kanssa avautuaksesi itsellesi, elämälle, rakkaudelle ja sisäiselle jumalattarellesi? Tahdotko valita itsesi? Avata yhteyttä sieluusi, maan parantaviin energioihin ja rakkaudelliseen lähteeseen? Kuuletko sinä kutsun muutokseen? Huomaa kehosi/sydämesi ensimmäinen viesti ja tiedosta, että mieli voi keksiä lukemattomia tekosyitä, miksi muutos ei muka olisi mahdollista sinulle... Sillä se on!

Minä olen avannut itseni ja kuullut sydämeni kutsun: minä tahdon tukea sinua avautumisen prosessissa, tahdon, että sinä opit tuntemaan, millainen jumalatar olet sisimmältäsi. Siksi avaan sinulle jumalatarportaalin.

Jumalattaruus ei ole egoa hiveleviä kultakoruja tai uusia kauniita naamioita vaan jumalattaruus merkitsee sen kaiken pois riisumista, mikä on meidän todellisen ydinolemuksen ja valon edessä. Jumalattaruus on irti päästämisen kautta avautumista todelliseen luontoon, virtaavuuteen ja runsauteen.

Portaali avautuu 15.9.2024!

Nyt sinun on mahdollista astua jumalatarportaalista sisään ja lähteä kolme kuukautta kestävälle matkalle yhdessä toisten naisten kanssa. Luvassa on lempeää mutta vaikuttavaa työskentelyä energioiden kanssa tukemaan sinun avautumista todelliselle luonnollesi. Keskeistä tällä matkalla on kokeminen kundaliinijoogan ja meditaatioiden kautta, mutta saat itsellesi myös taustatietoa ja erilaisia kirjoitustehtäviä. Tarvitset matkalle mukaan avoimen mielen ja alustan joogaa varten. Mitään etukäteisosaamista tai tietoa ei tarvitse olla.

Ensimmäinen Jumalatarportaali avautuu syyskuun puolessa välissä. 15.9.2024 pääset kirjautumaan sisään Valopunoksen jumalataralueelle. Saat alussa lyhyen opastuksen kundaliinijoogaan ja tietoa tulevaa matkaa varten. 

Yhteiset tapaamiset sunnuntaisin Zoomissa:

  • 22.9.     klo 15-17   Keho-, tunne-, ja sydänyhteys irti päästämisen tukena, maadoittumisen tärkeys
  • 6.10.     klo 15-17   Maa-, lähde- ja sieluyhteyden avaaminen, omien energioiden suojaus ja puhdistus
  • 20.10.   klo 15-17   Sydämen avaaminen, myötätunto, rakkaus
  • 3.11.      klo 15-17   Runsaus, runsauden erilaiset muodot
  • 17.11.     klo 15-17   Puristamisesta virtaavuuteen, maskuliinista feminiiniin energiaan
  • 1.12.      klo 15-16   Loppuseremonia - energiahoitaja Jasmin Niiranen pitää ryhmälle intuitiivisen rumpumatkan

Tapaamiset koostuvat laskeutumisesta yhteiseen tilaan ja omaan kehoon, alustuksesta ja erilaisista harjoituksista. 

Harjoitusten suunnittelussa ammennan osaamistani kundaliinijoogaopettajana, mindfulness tunnetaitovalmentajana, life coachina ja energiahoitajana. Pääset liikuttamaan ja vapauttamaan energioitasi kundaliinijoogan ja -mantrojen avulla. Ohjaan sinua hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon ja haroituksessa olemiseen suorittamisen sijaan. Pääset myös luomaan yhteyttä sydämeesi, maahan ja lähteeseen meditaatioiden kautta. Opettamani menetelmän kautta ymmärrät, miten voit hoitaa itseäsi energialla (perusteet).

Portaalin tarkempi sisältö elää ryhmän energioiden ja tarpeiden mukaan. Saatan ottaa yhteisiin tapaamisiin ja kotitehtäviin mukaan myös erilaisia valmennuksellisia tehtäviä. Pääpaino on kuitenkin kokemisessa. Haluan myös, että ravistelemme pois pölyttyneitä mielikuvia siitä, millaista on olla jumalatar - sitähän voit nimittäin olla jumalatarenergiassa tukka sekaisin.

Yhteiset tapaamisemme tallennetaan, joten ei haittaa, jos jokin kerta jää väliin. Suosittelen olemaan paikalla, jotta voit parhaiten tuntea ryhmän kannattelevan energian. Vien tallenteen jumalataralueelle maanantaisin. Voit siten halutessasi palata yhdessä tehtyyn harjoitukseen useita kertoja.

Saat myös

  • Ennen jokaista tapaamista taustatietoa tulevasta aiheesta
  • 4 erilaista meditaatioäänitettä, jotka tallennat omalle laitteellesi, joten ne jäävät pysyvästi käyttöösi.
  • Joka tapaamisen jälkeen vaihtuvan harjoituksen. Se koostuu vaihtelevasti meditaatioista, tietoisen läsnäolon harjoituksista ja kundaliinijoogasta. Vaikka ajatuksena on sitoutuminen päivittäiseen harjoitukseen, sinä päätät, kuinka paljon käytät aikaasi tähän. Tämä matka on suoritusvapaata aluetta ja sen avulla opetellaan hellittämään, ei puristamaan enemmän.
  • Vapaaehtoisia kirjoitustehtäviä, joiden tarkoitus on tukea matkaasi. Valitsen nämä intuitiivisesti portaalin ollessa auki.
  • Discord -keskustelualustan, jossa kannustan sinua matkallasi ja jossa sinun on mahdollista jakaa kokemuksiasi, mietteitäsi ja kysyä ryhmältä/minulta. Sovellus on helppo ladata kännykkään ja ottaa käyttöön.
  • Alennuksen Valo Sinussa -energiahoitoihin matkan ajaksi

Jumalataralue ja materiaalit ovat käytössäsi vuoden 2024 loppuun.

Jumalatarportaali sopii sinulle, jos haluat

  • oppia suojaamaan ja puhdistamaan omia energioitasi

  • ymmärtää miten voit luoda runsautta elämääsi kärsimyksen sijaan

  • vahvistaa yhteyttä omaan kehoosi, sydämeesi ja tunteisiisi

  • avata yhteyttä sieluusi ja lähde-energiaan

  • vahvistaa maadoittumista

  • lisätä myötätuntoa

  • lisätä hyväksyvää tietoista läsnäoloa

  • vähentää suorittamista ja kontrollia

  • opetella antautumaan elämälle

  • kokea ryhmän tuen ja avautua ottamaan vastaan

  • vapauttaa tunne-energiaa energeettisen työskentelyn avulla

  • tutustua omaan sisäiseen jumalattareesi

Voit olla henkisen matkasi alussa tai sinulla voi olla enemmän kokemusta, mitään tiettyä osaamista et tarvitse. Tarvitset ainoastaan tahtoa sitoutua itseesi ja rohkeutta kohdata itsesi. Lisäksi on hyvä, jos sinulta löytyy voimavaroja sitoutua yhteiseen matkaamme.

Portaali auttaa sinua avaamaan energioitasi sen verran, kuin tässä hetkessä on tarkoituksenmukaista. Toiselle se voi tarkoittaa ensimmäisiä askelia kohti itseä kun toiselle se voi olla sukellus syvälle sisimpään. Kaikki on yhtä arvokasta ja tärkeää ja jokainen on omalla polullaan juuri oikeassa kohdassa. Teen sinulle matkan alussa rakkaudellisen suojan, jotta avautuminen tapahtuu lempeästi ja sinun korkeimmaksi parhaaksi.

Ennen ilmoittautumista voit halutessasi ottaa kanssani noin 15 minuutin puhelun. Voimme yhdessä puhelun aikana varmistaa, sopiiko jumalatarportaali juuri sinulle. Puhelu ei velvoita sinua mihinkään ja voit sen jälkeen rauhassa päättää, haluatko lähteä mukaan. Voit varata ajan puheluun sähköpostitse marju.pakkanen@valopunos.fi.

Matka jumalattaruuteen on kaikessa kipeydessään äärettömän merkityksellinen, pyhä. Se on avautumista omille tunteille ja tarpeille. Avautumista maan ja lähteen energioille, todelliselle itselle. Matka on siirtymistä suorittamisesta olemisen sallivaan tilaan, ankaruudesta itsensä rakastamiseen. Se on pelosta luotujen suojien ja rajojen korvaamista rakkaudellisilla.

Valo Sinussa -energiahoidot avautumisen tukena

Energeettisen työskentelyn lisäksi haluan tarjota sinulle mahdollisuuden avata ja puhdistaa energioitasi energiahoidon keinoin. Valo Sinussa -energiahoito on tarjouksessa koko matkan ajan 69 euroa 90 minuuttia (sis. alv). Energiahoitaminen onnistuu yhtä hyvin niin etänä kuin lähihoitona Pohjois-Helsingissä. Voit ottaa hoidon vastaan vaikka jokaisen yhteisen tapaamisemme välissä. Tämä on yhdistelmä joka tukee avautumisen prosessiasi. Lue lisää Valo Sinussa -energiahoidosta täältä.

Kyllä, ilmoittaudun Jumalatar Sinussa -portaaliin!

Jumalatarportaalin early bird hinta on vain 149 euroa. 15.8. alkaen hinta on 179 euroa ja 1.9. alkaen 199 euroa. Hinnat sisältävät alv:n. Seuraavan jumalatarportaalin hinta on luultavasti tätäkin enemmän eli nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus päästä mukaan edullisempaan hintaan.

EXTRA: 7.7. mennessä ilmoittautuneille nostan lisäksi upeasta Goddess Oracle pakasta kortin heinäkuun aikana. Kenellä jumalattarella on sinulle kerrottavaa? Mikä viesti kanavoituu kortin kautta juuri sinulle tulevaa matkaa varten?

Ilmoittaudu mukaan alla olevan lomakkeen kautta (lue  peruutusehdot* sivun lopusta). Varaat itsellesi paikan maksettuasi varausmaksun 49 euroa. Lähetän sinulle laskun maksua varten. Loput voit maksaa kahdessa erässä: eräpäivä 10.10. ja 11.11.

Paikkoja on rajoitettu määrä.

Heippa, olen Marju

tämän jumalatarportaalin fasilitoija. Olen kasvatustieteen maisteri, koulutettu energiahoitaja, LCAF Certified Coach®, mindfulness tunnetaitovalmentaja ja kundaliinijoogaopettaja. Koen syvää merkityksellisyyttä työni lisäksi kirjoittaessani runoja, valokuvatessani luonnon kauneutta ja saadessani ilmentää jumalatarenergioita maalaamalla.

Olen valinnut kulkea vapautumisen rohkean ja kipeän polun, jotta minun on mahdollista tukea sinua kohti omaa todellista suurenmoista luontoasi, kohti pyhää naiseutta. Olen itse hävennyt ydinolemustani ja olemassaoloani, kantanut syyllisyyttä mitä pienimmistä asioista. Se on ollut tärkeä oppikoulu, sillä ilman sitä en olisi tässä kokemassa, kuinka syvää kiitollisuuden ja merkityksellisyyden tunnetta vapautuminen herättää. Sydämeni kutsu, elämäntehtäväni on auttaa sinuakin vapautumaan siitä, mikä pienentää ja puristaa sinua kasaan, estää avaamasta siipiäsi. 

En ole valmis opettaja, valmentaja, hoitaja - enkä tule koskaan olemaankaan. Valmiina oleminen on yksi niistä rooleista/illuusioista, joiden tavoittelusta olen päästänyt irti. Olen keskeneräinen niin kuin me kaikki olemme. Se on ajatus, joka pitää nöyränä ja avaa reittiä yhä syvemmälle itseen. Gurujen aika on ohi. Ainut guru, jota tarvitset, löytyy omasta sisimmästäsi, sielusi viisaudesta.

Voit tutustua minuun tarkemmin tämän sivun kautta.

Jasmin

Loppuseremoniassa pääset osallistumaan Jasmin Niirasen rumpumatkalle. Jasmin on enkelienergiahoitaja ja terveydenhoitaja, jolla on omakohtainen kokemus terveyden menettämisestä hänen sairastuttuaan krooniseen autoimmuunisairauteen haavaiseen paksusuolentulehdukseen yli 10 v sitten. Sairaus eteni vaikeiden vaiheiden jälkeen paksusuolen poistoon ja elämä oli jatkuvaa selviytymistä pienten lasten äitinä haastavassa terveydentilassa kunnes Jasmin löysi energiahoidot ja alkoi opiskella itsekin alaa.

Hoitojen vastaanottaminen ja tekeminen on parantanut Jasminin terveyden ja hänen lahjansa on kanavoida korkeavärähteistä enkelienergiaa ja valomaailman viestejä käyttäen apuna ns. enkelirumpua.

www.kehovaloyhteys.com


*Peruutusehdot

Ilmoittautuminen on sitova​ varausmaksun 49 euroa maksamisen jälkeen. 

Voit perua osallistumisesti sairastapauksen tai muun painavan syyn vuoksi ja saada varausmaksun takaisin, kunhan peruutus tapahtuu ennen tapahtuman alkua (viimeistään 14.9.2024). Jos peruutus tehdään myöhässä, peritään sinulta koko osallistumismaksu. Kesken valmennuksen tapahtuvissa sairastapauksissa menettely arvioidaan tapauskohtaisesti. Jo maksettuja eriä ei pääsääntöisesti hyvitetä. 

Valmennus toteutuu, jos osallistujia on vähintään viisi. Ilmoitan mahdollisesta peruuntumisesta viimeistään 14.9.2024. Jos joudun itse peruuttamaan valmennuksen, kaikki maksut palautetaan.