Valo Sinussa -energiahoito
Olet kenties tehnyt jo sisäistä työtä mutta jokin ei tunnu liikkuvan eteenpäin ja olo voi olla raskas. Miltä tuntuisi saada tietää, mistä jumiutunut energia johtuu? Entä jos voisit vapautua siitä ja kokea samalla vahvemmin yhteyttä itseesi ja sisäiseen turvaan? Jos uskaltaisit olla auki elämälle entistä autenttisempana? Jos huomaat olevasi valmis ottamaan selvää, Valo Sinussa -energiahoito on sinua varten.

Henkisen avautumisen matkalla jokaiselle tulee hetkiä, kun on vaikea nähdä eteen tai taakse...
... ja niissä kohdissa voi tuntua, että on hukassa ja yksin. Voi olla, että olet kokeillut jos jonkinlaista apua, mutta jokin energia ei tunnu liikkuvan ja keventyvän. Et ehkä saa kiinni, mistä vaikeat tunnekokemukset johtuvat, ja juurisyy jää kohtaamatta ja henkinen prosessi ei etene.
Jokainen meistä kantaa mukanaan elämän varrella kertyneitä taakkoja – mutta myös sukulinjojen ja mahdollisesti menneiden elämien raskaita energioita. Energiakehossa nämä ilmentyvät erilaisina tukoksina ja epätasapainotiloina, jotka näkyvät esimerkiksi toivottomuutena, yli- tai alivireytenä, kontrolloimisen tarpeena, vaikeutena luottaa itseen ja omaan polkuun tai haasteina astua omaan elämäntehtävään. Näiden kantamusten kohtaaminen ja vapauttaminen on tärkeää mutta yksin vaikeaa, toisinaan jopa mahdotonta. Meitä ei ole luotu pärjäämään yksin.
Valo Sinussa -energiahoito on olemassa, jotta sinä voit vapautua siksi, joka sinä ytimeltäsi olet. Energiahoito voidaan toteuttaa joko etänä tai hoitohuoneella Pohjois-Helsingissä, ja sen aikana vapautan sinua rajoittavia raskaita energioita. Jos kaipaat turvallista, syvällistä ja rakkaudellista tukea henkiselle matkallesi ja jos kuulet kutsun tulla hoitooni, olet lämpimästi tervetullut! Sinun ei tarvitse tietää, kertoa tai tehdä mitään ennen hoitoa. Saan kaiken olennaisen tiedon energioidesi kautta hoidon aikana.
"Voi Marju, kun tietäisit miten syvästi tämä hoito kosketti. Yli maantieteellisten rajojen, sukupolvien, kaiken mustan epätoivon takaa 45v iässä sain kokea rakkauden. ♡ Itku tulee vieläkin. Syvästi kiitollinen että olen tavannut sinut ja saanut olla hoidettavanasi, se on pelastanut minut takaisin."

Kuva: Tiina Boucht

Miltä kuulostaisi tulla...
♡ nähdyksi syvimpien haavojesi kanssa ja kokea hyväksyntää kaikkea sitä kohtaan, mitä olet? Ettet enää joutuisi piilottamaan niitä osia itsestäsi, jotka ovat jääneet rakkautta vaille ja kaipaavat eniten myötätuntoista kohtaamista.
♡ kannatelluksi vaikeiden kokemusten kanssa yksin pärjäämisen ja selviytymisen sijaan? Että joku kulkisi rinnallasi ja pitäisi turvallista tilaa, jotta sinun on mahdollista eheytyä ja vahvistaa sisäistä turvaa.
♡ tuetuksi niin, että raskas energia voi viimein vapautua? Että saisit apua kipeisiin henkisiin prosesseihin ja voisit askel askeleelta astua lähemmäs sitä keveyttä, joka ytimeltäsi olet.
♡ ymmärretyksi ihmisyyden ja sielun tasoilta? Että voit alkaa nähdä myös itse kirkkaammin ja myötätuntoisemmin itseäsi, valintojasi ja sitä, millainen valtava potentiaali ja valo sinussa on. Lisäisit luottamusta polkuasi kohtaan.
Tätä kaikkea on Valo Sinussa -energiahoito.
Et
jää yksin hoidon aikana, vaan olemme yhteydessä koko ajan, myös
etähoidossa. On vaikuttavampaa olla energiahoidossa aktiivisesti mukana
esimerkiksi mielikuvatyöskentelyn ja tunteiden kokemisen kautta, sen
sijaan että olisi vain passiivinen vastaanottaja. Tietoisuus, ymmärrys
ja omat intentiot hoidon aikana vahvistavat hoidon vaikutuksia ja
auttavat sinua myös hoidon jälkeen tekemään hyvinvointiasi tukevia
valintoja. Yhdessä pääsemme hoitamaan oireilun juurisyitä, ei pelkästään
itse oiretta.
Huolehdin aina rakkaudellisista energiasuojauksista ja siitä, että kanavointi ja henkimaailman auttajat ovat puhtaasta Lähteestä.
Kun olet valmis kasvattamaan rakkauden versoja säröjesi väleihin.
"Olen niin niin kiitollinen yhä vain että mut ohjattiin juuri sun luo ️♡ Nää sessiot on melkoisen ravisuttavia, mutta niin puhdistavia ja sun turvallinen energia, se on jotain mitä en voi edes sanoin kuvailla. Oot sädehtivä sielu. ️♡"

Valo Sinussa -energiahoito vapauttaa
- raskaita tunteita kuten pelkoja, häpeää, syyllisyyttä, huonommuutta, yksinäisyyttä, surua ja vihaa
- tunteiden rakenteita, jotka pitävät raskasta tunne-energiaa kiinni
- pelosta luotuja suojarakenteita ja suojamekanismeja
- äiti- ja isälinjojen kantamuksia
- menneiden elämien raskaita energioita
- alitajuisia ohjelmointeja ja rajoittavia uskomuksia
- vastavoimia
- mielen negatiivisia ajatuskeloja ja rakenteita
- egon raskaita rakenteita
- sisäisen lapsen kantamuksia
- ulos suljettujen olemuspuolien energioita
- blokkeja, jotka estävät yhteyden kokemuksen niin itseen, Äiti Maahan, Lähteeseen kuin muihin ihmisiin
ja vahvistaa
-
sisäistä turvaa
maadoitusta ja läsnäoloa
yhteyttä omiin tunteisiin ja kehoon
yhteyttä omiin olemuspuoliin
itsemyötätuntoa ja hyväksyntää
myönteisiä ajatusmalleja ja uskomuksia
-
ymmärrystä itseä kohtaan
-
luottamusta elämään ja itseen
kevyttä, rakkaudellista ydinenergiaa
"Se hoito oli varmaan yks tärkeimmistä tapahtumista mun elämässä. Siitä lähti jotain niin syvää, isoa ja vapauttavaa liikkeelle, ettei siihen riitä mitkään sanat. Tuntuu et mun koko elämä heitti kaiken jotenkin todella hyvällä tavalla ylösalaisin. Sanotit niin upeesti sen kaiken, etten koskaan ole kokenu tollasta. Nöyrä ja syvä kiitos siis sinulle."


Kuva: Tiina Boucht
Minusta hoitajana
Minun polkuni on yltänyt syvälle omiin varjoihini, traumoihini ja omaan pimeyteeni, jotta voin olla sinun henkisen avautumisen tukena syvällä tasolla. Oman kivun kohtaaminen ja armon löytäminen ovat avanneet minut kanavaksi, jonka kautta hoitoihin laskeutuu rakkaudellinen, puhdas energia ja korkeampi ymmärrys siitä, miten voin tukea juuri sinua hoidon aikana.
Saan hoidon kannalta oleellisen tiedon suoratietona, mielikuvina, näkyinä ja kehotuntemusten kautta. Luen hoidoissa sinun energiakehoasi - sinun energiasi ja niiden kautta saatu informaatio ohjaavat hoitoa. Kommunikoin sinulle koko ajan, mitä näen ja koen.
Minulle tärkeää hoitajana on luoda luottamuksellinen tila, jossa voit kokea olevasi turvassa. Kunnioitan aina sinua ja sinun tahtoasi hoidon aikana. En esimerkiksi poista suojauksia ilman sinun lupaasi.
Toimintaani ohjaa seuraavat periaatteet:
- Luottamuksellisesti - kaikki, mikä nousee esiin on ehdottoman luottamuksellista
- Läsnä olevasti - virittäydyn aina korkeamman tietoisuuden tilaan ja olen 100 prosenttisesti läsnä
- Lempeästi - kohtaan sinut ja tilanteesi empaattisesti ja ymmärtäväisesti
- Kunnioittaen - kunnioitan sinun toiveitasi, valintojasi, sinun sisäistä viisautta
Hoidatan itseäni säännöllisesti kuukausittain, jotta omat energiani ja energiakanavani pysyvät puhtaana. Samalla hoidot auttavat minua itseäni avautumaan elämäntehtävälleni entistä vahvemmin. Olen myös kouluttautunut energiahoitajaksi useamman vuoden ajan ja kehitän osaamistani jatkuvasti.
"On ollut tosi voimaantunut olo. Tuntuu että sain vahvuutta hirveästi ja seesteisyyttä. Oon palannut siihen hetkeen aina kun tuntuu että alkaa olot palautumaan, mutta ei oo yhtään semmosta syvää monttua pelkoineen ollut sen jälkeen <3 ja tuntuu että päivä päivältä on vahvempi, itsevarmempi ja luottamus universumiin täydenyy <3

Palautteita Valo Sinussa -energiahoidosta

"Olen käynyt energiahoidoissa jo yli 20 vuoden ajan, ja ne on olleet todella tärkeä apu omalla matkallani traumoista ja tunnetaakoista vapautumisessa. Olen nykyään erittäin tarkka siitä, kenen hoidoissa käyn, ja Marju on ehdottomasti luottohoitajiani. Marjulla on ihana, innostunut, aidosti läsnäoleva ja myötätuntoinen ote hoitamiseen, ja oikeasti taitoa nähdä ja hoitaa syviä juurisyitä, nähdä niiden taustalla vaikuttavia energioita, ja puhdistaa ja hoitaa monitasoisesti ja empaattisesti. Olen ihan superonnellinen siitä, että tiemme ovat kohdanneet ja saan jakaa tätä henkistä matkaa kanssasi ihana Marju ♡ Näinä aikoina, kun syvä sielullinen paraneminen on monella ajankohtaista, me todella tarvitaan siihen toistemme tukea ja hyviä hoitajia. Suosittelen tosi lämpimästi Marjun hoitoja, joista olen itse saanut todellista, arjessa näkyvää ja tuntuvaa apua."

"Kiitos paljon voimakaasta hoidosta! Olen käynyt useissa eri energiahoidoissa, mutta en koskaan ennen näin voimallisessa ja vaikuttavassa hoidossa. Pääsin kosketuksiin sisäisen lapseni kanssa sinun johdatuksesi ansiosta ja pystyin purkamaan energia&tunnetasolla raskautta ja turhia rajoitteita. Hoidon jälkeen olen tuntunut voimaantuneelta, iloiselta ja rohkeammalta. Myös fyysisellä tasolla keho tuntuu kevyemmältä ja energisemmältä. Olen ollut pitkään henkisen tien polulla, mutta tämä yksittäinen hoito vauhditti yhtä hankalimmista aspektista, jonka purkamiseen tarvitsin rohkaisua. Sinulla on uskomaton lahja, kiitos!"


"Koin Marjun hoidon voimakkaana, tuntui tosi ihanalle energialle ja turvalliselle kun hän kertoi kokoajan mitä tapahtuu ja mitä puhdistetaan. Se oli paras energiahoito mitä olen saanut ja myös vaikutukset elämässä ovat näkyneet selkeästi. Aloin ymmärtämään omaa suhdettani äitiin paremmin, menin harppauksia eteenpäin prosessissa ja tuntui myös että elämään yhtäkkiä virtasi enemmän asioita. Jotain selkeästi muuttui. Tunteita purkaantui ja en tiedä liittyykö hoitoon, mutta myös fyysistä puhdistautumista lähti käyntiin. Olen todella kiitollinen hoidosta."

"Marju on punonut valtavan upean valotyöskentelymenetelmän hyvin vaikeisiinkin asioihin ja tilanteisiin. Marjun kyvyt ovat taitavat ja huikeat. Hänen työskentelynsä on läsnäolevaa ja lempeää. Hän huomioi kauniilla ja myötätuntoisella tavalla hoidettavan ja hänen vaikean tilanteensa. Lisäksi Marju ohjasi, miten jatkaa tilanteen kanssa eteenpäin. Voin luottavaisena ja sydämestäni suositella hänen energiatyöskentelyä ja valoisia sekä rakkaudellisia palveluita. Kiitos Marju, olet kaunis valo."

Susta huokuu aivan ihana rauha ja lempeys, niin coachina että energiahoitajana. Sulla on myös mieletön kyky loihtia ymprärillesi turvallinen ja salliva ilmapirii—tiedän, että voin aina ilmestyä sun valmennuksiin, hoitoihin ja ohjaukseen täysin omana rosoisena itsenäni. Voin riisua panssarini pois.
Oot Marju niin oikealla polulla ja tiedän, että tuut muuttamaan monen elämän Oot tuonut mun elämään levollisuutta ja rauhaa—tuhannet kiitokset siitä!

"Hoitokokemus oli mieletön. Pystyi huomata, että kokemusta on karttunut ja hoidossa pääsi pureutumaan tämän ja aikaisempien elämien ongelmiin. Marju tuki ja kannatteli tätä prosessia koko hoidon ajan. Hoito oli kokonaisuudessaan valtavan puhdistava ja upea kokemus. Vaikuttavaa, miten aikaisempien elämien kokemukset jäävät vaikuttamaan kehoon ja mieleen ja miten niitä voidaan hoidon aikana purkaa. Miten paljon onkaan kantanut mukana sellaista mistä ei ole tietoisesti tiennyt ja miten helposti siitä kaikesta taakasta voi päästä irti. Erityiskiitos siitä, että itselle jäi hoidon lisäksi tärkeitä ohjeita mm. tunteiden kohtaamiseen tulevaisuudessa, jotta keho ei menisi enää niin tukkoon. Suosittelen kyllä muillekin Marjun hoitoa! "

"Täällä ollut oikein hyvät fiilikset hoidon jälkeen. väsyneet, olen tänäänkin nukkunut kahdet pienet päiväunet (ihana kun siihen on mahdollisuus!). Mutta sellainen mielenrauha ja hetkeen laskeutuminen on ollut läsnä, niin kiitollinen siitä! ♡ Viimeaikoina ennen hoitoa olin selvästi viettänyt suurimman osan ajasta ajatuksen/pään sisällä ja tämä kehoon palaaminen tuntuu niin hoitavalta ja rauhoittavalta! Aivan ihana hoito oli, sain kyllä niin paljon, kiitos sinulle! ♡ Ja täytyy vielä mainita, että traumatietoisuus ja asiakkaan kannattelu toteutui kyllä niin ihanasti, oli kokoajan tunne, että olen turvassa sun hoitaessa! ♡ "

"Olin energiahoitoa ennen todella epämukavassa tilanteessa, jossa koin valtavaa (sisäisen lapsen) hätää ja hermostoni oli ylikierroksilla. En ollut saanut itseäni rauhoitettua yrityksistä huolimatta, vaikka omaan monia myös terapiasta opittuja keinoja itseni rauhoittamiseen. Energiahoidon alettua Marju paikallisti, mistä hätä johtuu ja auttoi purkamaan energiataakkoja, joiden myötä pelko ja muut haastavat tunteet oli mahdollista kohdata ja tuoda itselleni lohtua, jolloin kehoni sekä mieleni rauhoittui nopeasti. Energiataakkoja purettiin hoidossa menneestä elämästä saakka ja koin oloni keventyneeksi ja huojentuneeksi hoidon myötä. Oloni oli huomattavasti rauhallisempi ja tasapainoisempi ja rauhallinen olo jatkui myös hoidon jälkeen heijastuen positiivisesti elämääni. Marju osasi kohdata minut hoidossa lempeästi ja ammattimaisesti ja koin hoidon ajan olevani turvallisissa käsissä. Hoito tuli juuri oikeaan aikaan, oli itselleni merkityksellinen kokemus ja auttoi elämäni sen hetkisissä prosesseissa harppauksin eteenpäin. Voin lämmöllä suositella Marjun energiahoitoa."

Olet lämpimästi tervetullut!
Lähihoitoon
Hoitohuone sijaitsee omakotitalon yhteydessä Pohjois-Helsingissä, Töyrynummella. Pihalla on autopaikka, ja lähelle pääsee myös bussilla Tikkurilasta, Malmilta tai Helsingin keskustasta.
Ajanvaraukset: ma–to klo 9-15, pe klo 9-12. Satunnaisesti mahdollista järjestää myös näiden aikojen ulkopuolelle.
Varaa aikasi varauskalenterista: varaa lähihoito, sähköpostitse marju.pakkanen@valopunos.fi tai sivun lomakkeella. Jos olet ostanut kolmen kerran energiahoitopaketin, voit varauskalenterista valita kohdan "jo maksettu energiahoito".
Etähoitoon
Etähoidon voit ottaa vastaan mistä päin maailmaa tahansa. Olemme puheyhteydessä koko hoidon ajan joko Whatsapp puhelun kautta tai videoyhteydellä Zoomissa.
Ajanvaraukset: ma–to klo 9-18, pe klo 9-12. Satunnaisesti mahdollista järjestää myös näiden aikojen ulkopuolelle.
Varaa aikasi: varaa etähoito tai sähköpostitse marju.pakkanen@valopunos.fi tai sivun lomakkeen kautta. Jos olet ostanut kolmen kerran energiahoitopaketin, voit varauskalenterista valita kohdan "jo maksettu energiahoito".
Hinnasto60 min 69 € (alv 0)
-
90 min 89 € (alv 0)
-
3 x 90 min hoitopaketti, 255 € (sis. alv 0) Lunasta paketti itsellesi täältä.
3 x 90 min hoitopaketti, 199 € (sis. alv 0) Lunasta paketti itsellesi täältä.
Hinnat voimassa 31.12.2025 saakka. Maksu varausjärjestelmän kautta tai Valopunoksen verkkokaupassa maksutapana pankki- tai luottokortti. Laskulla maksettaessa laskutuslisä +5 €. Hoito maksettava viimeistään hoitopäivänä.
Peruutukset
Mikäli aika perutaan alle 24 h varatusta palvelusta, peritään maksusta 50 %. Jos varaus jää perumatta ja käyttämättä, maksu palautetaan vain poikkeustapauksissa, kuten sairaslomatodistusta vastaan.
"On ollut tosi voimaantunut olo. Tuntuu että sain vahvuutta hirveästi ja seesteisyyttä. Oon palannut siihen hetkeen aina kun tuntuu että alkaa olot palautumaan, mutta ei oo yhtään semmosta syvää monttua pelkoineen ollut sen jälkeen <3 ja tuntuu että päivä päivältä on vahvempi, itsevarmempi ja luottamus universumiin täydenyy <3
Osta tästä itsellesi energiahoitopaketti


Usein kysytyt kysymykset
Milloin hoitoon?
Milloin on oikea aika hakeutua hoitoon? Mitä hoidoista tulee tietää? Lue tästä blogikirjoituksesta lisää.
Miltä hoito tuntuu?
Kaikki tuntemukset hoidon aikana ovat normaaleja, myös sekin, jos ei tunne mitään. Osa kokee energiahoidon aikana kylmyyttä, kuumaa, painetta, energioiden virtauksia tai nykäisyjä. Osa näkee kirkasta valoa, näkyjä ja eri värejä. Osa kokee voimakkaasti tunteet ennen kuin ne purkaantuvat ja osalle nousee muistoja mieleen esimerkiksi lapsuudesta. Jokainen hoito on erilainen ja jokaisen kokemus energiahoidosta on ainutlaatuinen. Voit lukea tästä blogitekstistä, millaiset kokemukset ovat yleisiä Valo Sinussa -energiahoidossa.
Onko yhdestä hoitokerrasta apua?
Jo yhden hoitokerran aikana voi tapahtua merkittävää muutosta. Toisaalta vaikutukset voivat myös ilmetä vähitellen, viikkojen tai jopa kuukausien kuluessa. Joissain tilanteissa muutokset ovat nopeita ja vaivattomia, kun taas syvemmällä olevat asiat saattavat vaatia useampia hoitokertoja.
Mitä tapahtuu hoidon jälkeen?
Hoidon jälkeen on hyvä nauttia runsaasti vettä, jotta
kuona-aineet pääsevät poistumaan elimistöstäsi. Energioiden vaikutus
kestää vielä jonkin aikaa hoidon jälkeen, joten kannattaa antaa keholle
lepoa mahdollisuuksien mukaan.
Jossain vaiheessa hoidon jälkeen sinua saatetaan testata tuomalla eteesi jokin tapahtuma, joka testaa, oletko oikeasti valmis päästämään hoidetusta asiasta/tunteesta irti. Tämä sitouttaa sinua omalle henkisen avautumisen polullesi, sillä jokaisen täytyy loppu viimein tehdä irti päästäminen ja toisin valitseminen itse.
Hoidon jälkeen olo oli levollinen mutta myöhemmin olo oli kurja, mitä tapahtui?
Ei huolta, tämä on täysin normaalia. Toisinaan jokin oire voi hetkeksi voimistua ennen kuin se vapautuu. On hyvä tiedostaa tämä ja pyrkiä hyväksymään tuntemukset sellaisenaan ja siten tukea puhdistumista myös hoidon jälkeen. Nämä ovat normaaleja ja kertovat, että energiahoito on käynnistänyt puhdistusprosessin. Puhdistusoireina voi ilmaantua päänsärkyä, kipua tai muita kehotuntemuksia. Myös erilaisia tunteita voi nousta vielä pintaan ennen vapautumistaan (esim. kiukkua, surua, häpeää). Väsymys on myös normaalia. Tarvittaessa myös puhdistusoireita voidaan hoitaa.
Kuinka usein voi käydä hoidossa?
Keskimäärin energiahoitojen väli on noin 3–4 viikkoa. Joskus lyhyempi väli voi kuitenkin tukea voimakasta muutosvaihetta tai syvää henkistä prosessia – silloin hoitoon voi tulla esimerkiksi kahden viikon välein. Tärkeintä on kuunnella itseä ja antaa keholle sekä mielelle aikaa integroida hoidon vaikutuksia tunnetyöskentelyn, levon, liikkeen ja sisäistä totuutta tukevien valintojen kautta.

Lisätietoa
Voit pyytää lisätietoja tällä lomakkeella tai laittamalla sähköpostia: marju.pakkanen@valopunos.fi. Vastaan mielelläni.





